.
Tätä reissua oli odotettu ja kauan. Keskiviikkona 16.11. hyppäsin Turussa bussiin, joka kuljetti minut Jämsään saakka. Siellä Pekko ja Saija ottivat minut avosylin vastaan ja sain mahan täyteen hyvää ruokaa. Aamulla oli aikainen lähtö kohti Joensuuta. Istuimme kuin sillit suolassa pakettiauton etupenkeillä yli nelisen tuntia, mutta sopu tilaa antoi ja matka sujui mukavasti. Varkauden abc:lla pysähdyimme vähän haukkaamaan suupalaa ja siinä rupatellessa Pekko naureskelikin, että tätä se sitten on se mallin elämä: Paninia Varkauden abc:lla kuunnellessa hölmöjä juttuja. En pistä yhtään pahitteeksi, ruuasta enkä höpinöistä. Pääsimme Joensuuhun hieman myöhässä, mutta se ei liikoja haitannut. Laittauduin nopeasti kuvausvalmiiksi ja ryntäsin hotellihuoneestani UG:n liikkeelle toiselle puolelle katua. Siellä kokeilin kuvausasuja, jonka jälkeen suuntasimme Joensuun kaupunginteatterille. Kuvaustiiminä toimi lahjakas ja energinen kuvaaja Ilkka sekä valomiehenä heilui UG:n oma Jani. Kuvasimme neljä eri asukokonaisuutta ja juoksentelimme pitkin teatterin käytäviä ja kerroksia. Kuvauksien tunnelma oli rento ja minulla oli todella hauskaa. Lopputuloksetkin näyttivät oikein hyviltä! Behind the scenes: Saija Kuvausten jälkeen olo alkoi olla ihan halolla päähän lyöty ja mahan pohjassa kurni kauhea nälkä. Pakkasimme kuvauskamat ja suuntasimme syömään Amarilloon. Ruuan jälkeen olo oli entistä nuutuneempi kellon näyttäessä vasta seitsemää illalla. Kaupan kautta hipsimme hotellihuoneisiimme ja siinä istuimme yhdessä hieman iltaa, mutta väsymys voitti ainakin tämän pimun ja kömmin sänkyyn jo yhdeksän jälkeen. Todellista rock’n’roll-meininkiä siis. Ei lentänyt televisiot ikkunasta eikä edes sängyillä hypitty. Hyvien yöunien jälkeen olikin ihana herätä Vaakunan aamupalalle. Hotelliaamiaiset ovat aina opiskelijan taivas: syö niin paljon kuin haluat! Kotona sitä vetää joka aamu pelkkää kaurapuuroa tai luksustapauksessa ehkä jonkun makuista rahkaa. Pekoni, croissantit, kauan haudutettu puuro sekä muut herkut maittoivat kyllä. Yhdentoista aikaa olikin aika lunastaa kauan odottamani UGM-palkinto eli lahjakortti tatuointiin. UG-Joensuun Sanna olikin piirtänyt minulle valmiiksi juuri sellaisen kuvan kun halusin ja aloimme sitä hakata ihoon heti yhdentoista maissa. Eihän siinä kauaa nokka tuhissut kun mitä upein kuva olikin jo ihossani! Tykkään kuvasta todella paljon. Otin traditionaalisen tikari-ruusu-tatuoinnin siksi, että tikari kuvastaa usein pahaa ja ruusu kauneutta tai hyvää ja koen, että en olisi tässä pisteessä missä olen nyt ilman kaikkea pahaa mitä olen kokenut, ja olen ikään kuin puhjennut kukkaan kokemusteni kautta. Tämä kuva tulee muistuttamaan minua aina UGM-kisasta ja kaikesta siitä, mitä se on minulle antanut. Kuvan valmistuttua kävimme syömässä ja hengailimme UG:n liikkeellä. Pian kello tulikin jo neljä ja minun oli aika jatkaa matkaani kohti Jyväskylää. Istuin jälleen reilun kolme tuntia bussissa ja saavuin Jyväskylään ennen kahdeksaa. Ihana kisamamimme Minnie Von Stripes majoitti minut luokseen ja suihkun kautta kömminkin jälleen ajoissa nukkumaan. Vaikka olen nuori ja minun muka tulisi jaksaa valvoa, niin minua ei kyllä ole siihen luotu varsinkaan jos pitää matkustaa monta tuntia parin päivän sisällä. Lauantaina kuvasimme Samin (S. Hartikainen Photos) kanssa UGM-voittokuvaukset. Kuvasimme Vaajakosken vanhalla voimalaitoksella, joka oli toimi kuvausmielessä tosi hyvin. Tilassa oli kuitenkin hieman kylmä, varsinkin kun olin varautunut lähestulkoon kokonaan pelkillä alusvaateseteillä kuvattavaksi. No, kuvaukset sujuivat silti mukavasti ja pian pääsikin jo lämpimään autoon. Minniellä oli samana iltana tupaantuliaiset ja hän pyysikin minua vielä jäämään siksi illaksi Jyväskylään. Ilta oli mitä mainioin lopetus reissulleni, sillä tapasin aivan ihania ihmisiä ja meillä oli niin hauskaa! On ihan uskomatonta kun miettii miten paljon olen saanut tutustua uusiin ja niin valloittaviin ihmisiin Underground Modelin kautta. Iso kiitos kaikille! Behind the scenes: Molla la Donna Ihanat kisamamit Molla ja Minnie sekä minä. Niin ihania naisia! Sunnuntaina bussini kohti kotia lähti jo 11.30 ja oloni oli hieman heikko. Edellisiltana nautitut oluet eivät tehneet matkustuskunnostani parasta ja lisäksi matkahuollon bussi oli niin vanha, ettei siellä ollut laturille paikkaa. Akkuni siis loppui melkein heti ja edessä oli 4,5 tuntia keikkuvan ja hytkyvän linja-auton kyydissä ilman musiikkia tai tekemistä. Keskityin lähinnä huonon oloni kontrolloimiseen ja selvisin kuin selvisinkin Turkuun saakka! Illalla olo oli todella väsynyt, mutta onnellinen. Takana aivan loistava reissu, josta jäi niin paljon käteen. Tämä matka oli juuri se mitä tarvitsin tämän syksyn päätteeksi. Minulla on voiton jälkeen ollut todella kiire – osittain malleilun ja burleskin takia, mutta myös opintojen ja puheenjohtajuuden vuoksi. Välillä on tuntunut siltä, että taistelen aikaa vastaan ja viikosta loppuu päivät kesken. Olen kuitenkin saanut proseminaari-tutkielmaani (humanistisen tiedekunnan kandidaatin tutkintoa varten) eteenpäin, järjestöllä menee hyvin, olen saanut esiintyä ryhmäni Machina Electrican kanssa, olen ollut paljon kuvauksissa ja oppinut paljon uutta. Välillä kaiken tämän kanssa tasapainoilu on raskasta, mutta en vaihtaisi silti hetkeäkään pois. Ensi vuonna en jatka enää järjestöjutuissa yliopistolla, joten minulle jää vähän enemmän aikaa keskittyä burleski- ja malliuraani. Valmis kuva voittokuvauksista. Niin hienoja kuvia saatiin aikaiseksi!
Kannattaa tosiaan pysyä kuulolla seuraamalla minun Facebook-sivuani (Miss Sassy Fierce) sekä instagramissa nimellä miss_sassyfierce. Postailen viikottain uusia kuvia ja kerron uutisia. Alkuvuodesta on luvassa isompiakin uutisia, tulen meinaan nousemaan lavalle ensimmäistä kertaa soolona! Toivotan kaikille oikein ihanaa joulun odotusta ja muistakaa nauttia läheisten seurasta! Joulu on vuoden parasta aikaa! Rakkaudella Miss Sassy Fierce
0 Comments
Huh huh millainen kisavuosi meillä onkaan takana! Vaikka kilpailun finaalista on kulunut jo muutama kuukaisi alkaa Underground Model 2016 olla nyt vasta taputeltu. Näitä tämän vuoden viimeisiä sopimuksia hioessa muistimme samalla, ettei blogissamme ole kerrottu lankaan kilpailun lopputuloksista! Niinpä päätimme korjata asian samantien!
Samalla haluamme tottakai vielä kerran kiittää meidän yhteistyökumppaneitamme ja erityisesti niistä suurinta Underground Storea! Ilman näitä tahoja kilpailua ei olisi pystytty järjestämään. Samaa tahtia, kun tämä vuosi on taputeltu loppuun, on käynnistelty valmisteluja Underground Model 2017 -kilpailua varten. Meidän organisaatiossamme tapahtui pieniä muutoksia ja tulevaa kisaa järjestävät nyt Alternative mallit Molla la Donna ja Minni Von Stripes, sekä meidän 'Perfect Gentleman' S. Hartikainen Photos (jonka käsiälaa ovat kaikki tässä kirjoituksessa käytetyt kuvat). Näin kilpailun järjestäjän näkökulmasta täytyy sanoa, että tämä on kyllä ollut yksi antoisimmista projekteista, jossa olen ollut mukana. Minusta on upeaa päästä tapaamaan tätä kautta niin ihanan erilaisia persoonia, joita kuitenkin yhdistää kiinnostus samaa asiaa kohtaan. Olen myös itse nauttinut paljon siitä, miten olen pystynyt olemaan avuksi kilpailijoillemme ja päässyt seuraamaan heidän kasvuaan kilpailun aikana ja eritoten sen jälkeen. Samalla olemme päässeet järjestelyporukan kanssa haastamaan itseämme ja toisiamme pyrkiessämme kehittämään kilpailua jatkuvasti paremmaksi ja erityiseski kilpailijoidemme ja yhteistyökumppaneidemme kannalta antoisammaksi. Uskommekin, että pystymme panostamaan juuri tähän entistä enemmän nyt, kun olemme löytäneet omat paikkamme kilpailun organisaatiossa. Ensi vuodelle on siis varmasti luvassa vielä huoikeampi kilpailu kuin aikaisempina vuosina! Kilpailun hakuaika tullaan käynnistämään helmi-maaliskuun vaihteessa ja mukaan otetaan tälläkin kertaa 12 semifinalistia kilpailemaan Underground Model 2017 -tittelistä. Sitä odotellessa panostamme uusien yhteistyösopimusten tekemiseen. Nyt olisikin hyvä hetki kuulla ne kaikista villeimmätkin yhteistyöideat! Eli jos olet yrittäjä, pomohahmo tai muuten vaan innokas yksilö ja yhteistyö kiinnostaa, vinkkaa siitä meille kommentilla tai viestillä (model @ undergroundstore.fi). Voidaan sitten yhdessä miettiä sopivan säväyttävä yhteistyödiili! Pitäkäähän jatkossakin meidät seurannassa, niin pysytte kärryillä tulevasta kilpailusta ja pääsette seuraamaan uusien ja vanhojen mallien tarinaa! Kiitos kun olette tukena! <3
Underground Model -organisaation puolesta - Molla la Donna Muistellessani lapsuuttani, nousee väkisinkin hymy huulilleni. Minut täyttää lämmin, onnellinen ja riemun täytteinen olo. Kuulen korvissani ystävieni ja sisarusteni hilpeän naurun ja muistan miltä kesänurmikko tuoksui, leikkiessämme päivät pitkät ulkona. Muistan joitain tuoksuja, jotka muistuttavat minua paikoista, jotka olivat tai ovat minulle rakkaita. Erityisesti muistan miltä mummulassa tuoksui mummun paistettuja kauhea kasa lettuja. Muistan miltä mammalan kuistilla tuoksui syksyisin pusseihin kerätyt omenat. Muistan miten kylmältä ja ikävältä lumipallo tuntui kasvoja vasten, kun isoveljeni oli päättänyt sellaisen minua kohti viskata. Muistan miten kivaa oli leikkiä kavereiden kanssa tuntitolkulla ulkona, kiipeillä puissa ja rämpiä lumihangissa. Olen ollut onnekas saadessani kokea ihanan lapsuuden. Ihanan lapsuuden täynnä leikkejä, likaantumisia ja mielikuvitusta. En osaa eritellä yhtä lapsuusmuistoa, koska niistä niin moni on minulle tärkeitä ja iso osa minua. Kaikkia muistoja kuitenkin yhdistää yksi tekijä; läheiset ihmiset. Perheeni, lähisukulaisemme ja omat kaverini kuuluvat lähestulkoon joka ikiseen hyvään muistoon, joita minulla on. Olemme yhdessä kokeneet surua ja menetyksiäkin, mutta en halua kirjoittaa niin henkilökohtaisista asioista, saatikka avata vanhoja haavoja. Selaillessani vanhoja valokuva-albumeita, tajusin olleeni pienenä aikamoinen linssilude. Olen siis ilmeisesti jo pienestä pitäen tykännyt tunkea naamaani näkyviin. Hauskaa ja ehkä hieman noloakin oli huomata myös se, että olen viihtynyt aika vähissä vaatteissa pienenä kotosalla. Monessa kuvassa veljeni ja siskoni ovat täysin pukeissa ja minä toikkaroin menemään pelkissä alushousuissa. No mihinkäs sitä muuttuisi, alastomuus ei ole ollut ongelma minulle silloinkaan niin miksi olisi nykyisinkään (en tosin toikkaroi vanhempieni kotona ihan pikkuhoususillani enää)! Olisi ollut hauskaa jakaa videoita, joita olemme pienenä parhaan ystäväni kanssa tehneet, mutten tiedä missä ne mahtavat nykypäivänä sijaita. Pelkään pahoin, että ne kummasti löytyvät jommankumman mennessä naimisiin ja saamme naamat punaisena katsella juhlavieraiden naurun säestämänä lapsuuden pelleilyjämme. Meillä oli siis tapana kuvata erilaisia elokuvia ja musiikkivideoita, joissa esiinnyimme itse. Muistan miten aina kannoimme ystäväni isän omistamaa isoa ja painavaa videokameraa pitkin heidän pihaansa ja keksimme mitä ihmeellisimpiä tarinoita näyteltäväksi. Parhaiten minulle on kuitenkin jäänyt päähän video, jota häpesin aikanaan todella paljon. Oli tarkoitus lipsynkata Anastasian kappaleeseen, mutta tullessani huoneeseen vetkuttaen epämääräisen ”seksikkäästi” (lue todella nolosti) jokin kummallinen verkkopaita päällä, oli levy vahingossa väärä ja hetkutinkin Batmanin tunnarin tahtiin. Muistan vieläkin miten paljon minua hävetti kun ystäväni alkoi räkättää täysillä eikä naurulle tullut loppua. Nykyään osaisin nauraa tälle videolle varmasti yhtä kovaa kuin ystäväni, mutta itse tilanteessa se ei ollut kivaa. Olen pitkään ajatellut, että olen ollut ujo lapsi, mutta näin jälkeenpäin olen tajunnut, että en kyllä ole ollut. Olen ollut vaikka minkälaisissa jutuissa mukana, laulanut, tanssinut, näytellyt ja taiteillut. En koskaan silti löytänyt juuri sitä omaa juttua, vaikka olin vähän kaikessa hyvä. Silloin en vielä voinut edes aavistaa, millaisiin esiintymiskuvioihin näin vanhempana päätyisinkään. Välillä epätoivon ja pahimman stressin hetkinä toivoisin pystyväni palaamaan lapsuuteeni. Silloin kaikki oli niin huoletonta, ei ollut kiirettä, ei töitä, ei velvollisuuksia. Silloin kesälomat olivat lomailua varten, ei kesätöitä. Silloin syntymäpäivillä syötiin herkkuja ja pelattiin pelejä eikä lähdetty baariin oluelle. Silloin kaikki isovanhempani olivat elossa ja suurin suru syntyi siitä, ettei saanut haluamaansa barbieta joululahjaksi. Onnekseni olen saanut pitää rakkaan perheeni ja monta hyvää ystävää, sekä tietenkin kaikki ihanat muistoni lapsuudesta. Valitsin kuviksi ihanan kesäisiä ja iloisia kuvia itsestäni, sillä mielestäni nämä kuvat kuvastavat hyvin minua. Näiden kuvien myötä toivotankin kaikille oikein hyvää kesän jatkoa ja toivottavasti ne kesäsäät saapuisi pian (muuten juhannuksena Nummirockissa voi olla yksi hyvin hytisevä tytteli)!
Rakkaudella Miss Sassy Fierce Vaikka meikkaan päivittäin, laitatan ripseni, ja kiharran tukkaa, on minusta todella vaikea jakaa tyylivinkkejä. En ole koskaan tykännyt tai osannut neuvoa toisia enkä tiedä haluaisinko edes. Tyylini on omani ja olen oppinut itse meikkikikkani ja parhaaksi kokemat niksit ihan täysin kokeilemalla ja onnistumalla. Tyyli on myös minulle enemmän kuin vain tietyt osa-alueet ja rutiinit joita suorittaa joka päivä. Tyyli on kokonaisuus, joka muodostuu ulkonäöstä, vaatetuksesta, persoonasta ja asenteesta muita kohtaan. Tyylikäs nainen on nainen, joka ei ole vain kaunis ulkoa vaan myös sisältä. Oman tyylini perusta on itsevarmuus. En ole aina ollut itsevarma ja minulla on ollut itsetunto-ongelmia. Olen vaihdellut tyyliä laidasta laitaan ja hakenut itseäni teinivuosien ajan. Olen kuunnellut kritiikkiä, niin hyvää kuin pahaa ja oppinut kokeilujeni kautta tärkeimmän asian: näytä siltä kuin itse haluat. Leikkauta tukkasi sellaiseksi kuin itse haluat. Käytä paljon meikkiä jos itse niin haluat. Pukeudu seksikkäästi jos tunnet itsesi seksikkääksi. Oma hyvä olo menee muiden miellyttämisen edelle. Itsevarmuus kasvaa iän myötä, kokemusten, epäonnistumisten ja onnistumisten kautta. Itsevarmuus kasvaa myös ihmisestä itsestään. Tietenkin kehut ja huomio voivat lisätä sitä, mutta sen on tultava itsestä. En halua, että tästä tulee mikään itsensä ylistämisteksti tai saarna, puhun vain kokemuksesta ja omasta hyvästä olosta. Minusta itsevarmuus on kauneinta mitä nainen voi yllään kantaa. Tästä syystä esimerkiksi rakastan burleskia, koska esiintyjät ovat itsevarmoja vaikka omistavat täysin erilaiset vartalot ja kasvot sekä taustat. Burleskissa ei häpeillä omaa itseään vaan itsensä rakastaminen näytetään ilon ja juhlan kautta kaikille muille. Viimeistään burleskin löydettyäni tajusin, että hitto mä olen upea nainen jos vain itse niin ajattelen. Kun puhun itsevarmuudesta, en tarkoita sillä itseään täynnä olemista ja muita nenän vartta pitkin katsomista. Välillä jos kuvailen itseäni itsevarmaksi, saan kuulla, että olenko joku itserakas ämmä. Ei, en ole. Vaikka rakastankin olla minä, on minussakin virheitä ja kohtia, joista en pidä. Minullakin on heikkouteni ja epävarmuuden hetkeni, mutta niiden kanssa tulee oppia elämään. Heikkouksien myöntäminen ja niiden kanssa sinut oleminen on osa itsevarmuutta. Itsevarmuuden lisäksi toinen ”tyylivinkki”, jonka haluan jakaa, on niinkin klassinen kuin hymyily. Niin kuin seksisymboliksikin noussut edesmennyt Marilyn Monroe sanoi:
A smile is the best makeup any girl can wear. Hellouu! Olen Miss Sassy Fierce, räväyttävä burleskitaiteilijan alku, jonka lavahahmon taakse kätkeytyy 22-vuotias opiskelijamimmi Turusta. Alun perin olen Porin kasvatteja, mutta yliopisto-opiskelut veivät tieni Turkuun syksyllä 2014. Opiskelen pääaineenani toista vuotta kansatiedettä ja toimin folkloristiikan, kansatieteen ja uskontotieteen opiskelijain yhdistyksen tämän vuoden puheenjohtajana. Eli arkeni kuluu tenttikirjojen, kokousten ja jäsenistölle järjestettävien tapahtumien merkeissä. Opiskelun ohella olen tehnyt siivoustöitä, jotta olen pystynyt kustantamaan intohimoni eli burleskin. Vapaa-aikanani (jep, minullakin sellaista joskus on) väsäilen ja suunnittelen asuja ja esityksiä yhdessä burleskisiskoni Cola ToughLoven kanssa. Yhdessä muodostamme Fierce Love-duon, joka nähdään ensi syksynä lavalla mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Burleskimaailma ei ole minusta vielä paljoa kuullut, sillä ensiesiintymiseni tapahtui turkulaisen Machina Electrica-ryhmän riveissä yksityistilaisuudessa viime joulukuussa. Syksyn aikana toivottavasti minut nähdään niin duona kuin soolona lavalla tasseleita heiluttelemassa! Tyyliltäni olen naisellinen, seksikäs ja ronskin rock samaan aikaan. Lempivärini on musta ja sen kyllä huomaa erityisesti arkipukeutumisessa. Tyylini kulmakivi on kuitenkin punainen huulipuna. Nainen ei mielestäni muuta päälleen tarvitse kuin punaisen, huolitellun huulipunan. Tyylillistä esikuvaa en suoranaisesti omista, koska tykkään yhdistellä ja kokeilla erilaisia virityksiä ja tyylejä. Voisin silti sanoa tyylini olevan yhdistelmä Bettie Pagea, Marilyn Monroeta ja Kat Von Deetä. Sopiva sekamelska seksikästä pin uppia, klassista kauneutta sekä rokkimimmiä asenteella. Kuvailisin itseäni itsevarmaksi, ystävälliseksi ja lojaaliksi henkilöksi. Olen sinut itseni kanssa enkä häpeile olla minä. Joskus kuuntelin liikaa muiden ihmisten mielipiteitä ja hukkasin itseni miellyttääkseni muita. Onnekseni pääsin siitä loukusta ja löysin itseni uudestaan. Enää ikinä kukaan ei voi minulta riistää sitä mitä olen - jos en kelpaa sellaisena kuin olen niin omapa on menetyksensä. Olen välillä turhankin "itsenäinen nainen", joka uskoo pärjäävänsä kaikesta, mutta välillä se apu on oikeasti tarpeen. Tämä piirre ilmenee jääräpäisyytenä ja satunnaisena komenteluna, mutta onneksi lähimmät ystävät ja perhe tietävät etten tuittupäisyydelläni tarkoita pahaa. Rakastan haastaa itseäni ja oppia uutta - ehkä tämän piirteen takia olen myös tässä. Ystäväni painostuksesta hain mukaan kisaan ja jäin jännittämään semifinalistien ilmoitusta. Maanantaina 2.5. olin kotona toipumassa hieman rankasta opiskelijavapusta, kun viesti plingahti puhelimeeni. Hyppäsin sohvalta ylös ja huusin "Mä pääsin siihen kisaan! Mä pääsin siihen kisaan!" Kämppikseni oli samaan aikaan päiväunilla ja heräsi karjuntaani (huom: en osaa kiljua niin kutsuttakoon sitä epämääräistä vinkunaölinää karjunnaksi). Oloni oli käsittämätön. Jo valmiiksi kädet hieman tärisivät, mutta tämä hieno uutinen kisaan pääsystä aiheutti kokovartalo tärinän. Tunsin ylpeyttä ja intoa. "Hemmetti, mä tein sen!" oli päällimmäinen ajatus läpi päivän. Intoa piukassa selailin kilpasiskojeni profiileja ja odottelin tietoja kisan etenemisestä. Aloin saman tien miettimään mitä kaikkea minun tarvitsee tehdä ja hoitaa ennen kuvauksiin lähtöä. Ensimmäisenä kaikkien mahdollisten kulkuvälineiden vertailu ja hintapolitiikan tutkinta. Yh, Turusta Jyväskylään bussilla 4,5 tuntia. Oli miten oli, sinne oli päästävä. Kirjoitin monta muistilistaa, jotten vain unohtaisi jotain. Papiljottien hankinta, kampaustestailut, kulmien nyppiminen, ripsipidennysten huoltaminen, tavaroiden pakkaus, matkalippujen huolehtiminen mukaan, kuvausrekvisiitat,... Lista tuntui loputtomalta, mutta lauantai-iltana 7.5. istahdin kotisohvalleni paplarit päässä ja kaikki kohdat listasta täytettyinä. Enää puuttui unen päästä saaminen, aamulla herääminen, meikkaus ja bussiin ehtiminen. Bussissa keskityin lähinnä nukkumiseen ja Tampereelta samaan menopeliin hyppäsi kilpasisko Iiriva, jonka kanssa jännitimme yhdessä tulevaa päivää. Saavuimme Jyväskylään puoli yhden aikaan ja pienen seikkailun ja navigoinnin jälkeen löysimme perille Tanssisali Lutakolle. Suttuiset seinät ja sotkuiset huoneet tuntuivat itseasiassa kodikkailta, nimittäin ainejärjestöllämme oli oma opiskelijoiden tila Koppi, jonka seinät kertoivat yli parinkymmenen vuoden tarinaa ja jonka hieman sotkuiset huoneet kuvastivat yhdessä viettämiämme iltoja. Valitettavasti jouduimme luopumaan tästä tilasta tämän vuoden maaliskuuhun mennessä, joten oli oikein virkistävää saapua tilaan, joka muistutti etäisesti Koppia. Paikalla vastassa oli mahtava työryhmämme ja muutama muu kisan tyttö. Kaikkia jännitti ja vaihdoimme hermostuneita, mutta innostuneita keskusteluja keskenämme puunatessamme itsemme kuvauskuntoon. Tila täyttyi meikkipisteistä, vaatteiden sovittelusta, silittämisestä ja hilpeästä puheensorinasta. Suurin jännitys poistui, koska tajusi, että tässä ollaan kaikki samassa pisteessä ja me jaetaan nämä hetket yhdessä. Itse en ole sinänsä mallin hommia tehnyt, mutta kaverien kameran edessä on tullut vuosien varrella jonkin verran hypittyä. Onhan se myönnettävä, että hieman siinä mahanpohjassa tuntui perhosia, mutta tilanne oli silti niin nopeasti ohi, ettei sitä oikeastaan ehtinyt edes pahinta jännitystä itselleen kehittää. Olin niin tyytyväinen Underground Storelta minulle valittuihin kuvausvaatteisiin sekä omaan stailaukseeni, että luotin kuvien onnistumiseen. Varmasti kuvissa olisi paranneltavaa, asennoissa korjattavaa ynnä muuta sellaista, mutta ei tässä ammattilaisia olla ja kehittymään tänne ollaan tultu. Sitten koitti hetki kun sai rentoutua, syödä ja tutustua muihin paikallaolijoihin paremmin. Päivä oli kokonaisuudessaan hyvin jännittävä, pitkä ja voimia vievä, mutta olo oli ihan mahtava istuessani junan kyytiin päivän päätteeksi. Ihan uskomattomia tyyppejä, on todella kunnia saada työskennellä ja kilpailla näiden ihmisten kanssa! Odotankin loppukisalta muihin kilpailijoihin ja työryhmään paremmin tutustumista sekä mielenkiintoisia ja opettavaisia kokemuksia yhdessä. Haluan kehittyä mallina sekä löytää uusia inspiraatioita burleskin tekemiseen ja mikä tärkeintä: näyttää mistä tämä Sassy on oikein tehty! With love, Miss Sassy Fierce Kuvat: Alpertti Rieskjärvi/ Ruoste Productions
Vaatteet: Underground store & piercing studio Korut: Koruharakka Paikka: Tansisali Lutakko, Jyväskylä |
Dare to be different
Underground Model-kisassa etsimme oman tyylinsä ylpeydellä kantavaa ja asennetta omaavaa naista. Arkisto
December 2016
Kategoriat
All
|