.
”I could never be what you want me to” Tähän mennessä olen yrittänyt pitää teidät poissa ihoni alta, mutta ehkä nyt on aika päästää teidät vähän syvemmälle. Mietin todella kauan aihettani ja se vaihteli ihan laidasta laitaan, mutta kun istuin alas ja aloin kirjoittaa, tekstiä tuli kuin itsestään. En ole aina ollut itsevarma ja rakastanut itseäni, kuten nykyään. Olen vihannut itseäni, vartaloani ja kaikkia sen pieniä virheitä. Olen tuntenut oloni lähestulkoon aina isoksi ja kömpelöksi möykyksi ystävieni ja muiden seurassa. Kasvoin ennen muita ja yläasteella kehityin naiseksi aikaisempaa kuin moni muu. Murrosikäni alkoi aikaisin ja itseni etsiminen sen myötä. Kokeilin kaikenlaisia tyylejä hiphopparista rokkimimmiin ja siitä urheilulliseen koripallotyttöön, mutta mikään ei ollut pysyvää. Ainoa mikä pysyi tyylistä ja vaiheesta toiseen oli epävarmuus omasta vartalosta. Kuvittelin aina olevani todella lihava, vaikka näin jälkikäteen ajatellen en sitä todellakaan ollut. Olin normaali. Olin aina haaveillut siitä, että olisin laiha. Olen aina ollut urheilullinen, ehtinyt harrastaa monen moista eri lajia, mutta pisimpään harrastin koripalloa. Kävin paljon treeneissä, lenkeillä ja kuntosalilla, mutta silti koin olevani iso möhkäle. Yhdeksännellä luokalla olin epävarmimmillani, koska minulle kehittyi naisten muotoja ennen muita ja pojat alkoivat kiinnostaa. Vedin naisellisuuteni yli ja nykypäivänä voin vain kauhistella sitä meikin, kynämekkojen ja korkojen määrää 15-vuotiaalla minulla. Lukion toisella luokalla koitti aika, jolloin en nähnyt enää muuta mahdollisuutta kuin aloittaa laihduttamaan tositarkoituksella. Ahdistukseni isoista reisistäni ja käsistäni oli sietämätön varsinkin alettuani seurustelemaan todella urheilullisen pojan kanssa. Tunsin suurta alemmuuskompleksia, vaikka hän minuun ihastuikin sellaisena kuin olin. Aloitin liikkumaan ja syömään tarkemmin ja nopeasti huomasin ilokseni laihtumisen alkaneen. Pian kuitenkin liikunnan ilo muuttui pakkomielteeksi, suoritukseksi, joka oli tehtävä tai omatunto kolkuttaisi loppupäivän. Ollessani yhä lukiossa, heräsin joka kouluaamu kello kuusi ja suuntasin kuntosalille. Treenin jälkeen vedin kaurapuurot naamaan ja eikun kouluun. Koulun ohella kävin töissä, joten useimmiten päiväni koostuivat aamutreenistä, koulusta ja iltavuorosta grillillä. Vapaata aikaa ei pahemmin ollut ja pikku hiljaa ystäväni jäivät pois arjestani. En käynyt ulkona, elokuvissa tai edes oikeastaan kahvilla kenenkään kanssa. Jos näin jotakuta, se oli silloinen poikaystäväni. Lukion loputtua ajauduin pahempaan pakkomielteisyyteen. Pidin välivuoden eikä minulla ei ollut muuta kuin kuntosali, rajoitettu ravinto, työpaikka ja parisuhde. Aloin olla todella pieni, lähestulkoon kisakunnossa jos näin voi todeta. En tuntenut oloani hyväksi. Olin kyllä terve, pirteä ja hoikka, mutta se ei riittänyt. En ollut oma itseni. Olin hukannut itseni, oman persoonani sekä ystäväni laihduttamisen takia. Olin enää kuin tyhjä kuori, jonka asukas oli pakannut tavaransa ja lähtenyt lipettiin. Ystäväni eivät enää tunnistaneet minua, eivät tienneet mitä minun kanssani jutella. Onneksi suurin osa heistä jaksoi pysyä rinnallani, sillä en tiedä mitä tekisin nykyään ilman heitä. Nykyään yhdessä ihmettelemme ja kauhistelemme aikaa, jolloin en ollut kotona omassa kehossani. Luulin, että se hetki kun reiteni eivät hylly ja hinkkaa sisäreisistä yhteen, kun mahani ei pömpötä tai jenkkakahvat pursua housuista, olisin onnellinen. En ollut. Mikään ei riittänyt. Tunsin yhä oloni lihavaksi, keskeneräiseksi ja ontoksi. Tämä keho tuntui oudolta. Häpesin sitä ihan uudella tavalla kuin ennen. Painaessani vähän yli 50 kiloa, olin menettänyt prosessissa naiselliset muotoni. Rintojen tilalla oli pelkät nännit ja lantio muistutti enemmän pojan lantiota kuin naisen. En sano olleeni anorektinen tai sairas, mutta sen tiedän, ettei tämä keho ollut minua varten. Syksy 2013 lisäsi epävarmuuttani ja ne pienetkin onnen hippuset, joita tunsin, katosi pikku hiljaa. Syksy täyttyi menetyksistä, uupumisesta, paineista, kivuista. Rakas isoisäni menehtyi pitkän taistelun jälkeen, suljin itseni surulta ja siinähän ei käynyt sitten hyvin. Kulutin itseni loppuun, niin henkisesti kuin fyysisesti. Keskityin entistä enemmän vain kuntoilemaan ja tekemään töitä. Suljin kaikki ja kaiken pois, jääden yksin leijumaan outoon onttoon yksinäisyyteen. Lisäksi oikukkuuteni ja elämä alkoi tulla parisuhteemme väliin ja yksinkertaisesti kaikki alkoi hajoilla. Tämän syvemmälle aiheeseen en kykene teitä päästämään, sillä tässä kirjoittaessani tunnen jo suurta ahdistusta ja tirautin sitten muutaman kauan kateissa olleen kyyneleenkin. Kaikki kokemani kuitenkin kasvatti minua suunnattomasti enkä olisi mitä olen ilman niitä. Olen kiitollinen kaikille kaikesta, jopa surullisista ja kivuliaista asioista. Hukkasin itseni pitkäksi aikaa, ja lopulta minun oli kuunneltava itseäni ja aloittaa niin sanotusti uudelleen. Muutin Turkuun syksyllä 2014, aloitin opinnot ja täysin erilaisen elämän. Jätin taakseni riutuneen kehon, pakkomielteen, rankan suhteen, työpaikan ja huonot sekä hyvät muistot.
Pääpointtini on se, että ihmisen pitää oppia rakastamaan itseään keinolla millä hyvänsä. Koko kilpailun ajan olen toitottanut itsevarmuuden ja itsensä rakastamisen tärkeyttä, joten minun oli helppo jatkaa sillä linjalla. Minun keinoni löytää rakkaus itseäni kohtaan oli kokeilla jotain, minkä aina luulin tuovan minulle onnen. Tiedostan, että nykypäivänä painan paljon enemmän kuin muutama vuosi sitten, mutta olen helvetisti paljon onnellisempi. Ehkä kilon kaksi sitä voi aina liikkua suuntaan tai toiseen, mutta laihduttaminen ei enää ikinä sotke elämääni. Tasapainoinen elämä luo onnen. Minulle se tarkoittaa sitä, että voin syödä terveellisesti, mutta sallia herkkuja silloin tällöin. Voin lähteä oluelle jos ystävät pyytävät. Voin käydä kuntosalilla ilman, että minulla on sen suurempaa tavoitetta kuin saavuttaa hyvä olo. Olen onnellinen juuri tällaisena kuin olen nyt; hieman hyllyvänä, mutta kauniina ja tyytyväisenä.
2 Comments
Leena
9/7/2016 14:29:48
Kyl sä oot vaa nii kaunis <3
Reply
Sassy
9/7/2016 23:12:15
Kiitos Leena 💋❤
Reply
Leave a Reply. |
Dare to be different
Underground Model-kisassa etsimme oman tyylinsä ylpeydellä kantavaa ja asennetta omaavaa naista. Arkisto
December 2016
Kategoriat
All
|