.
Olen kuullut yltiöpaljon tarinoita lapsuudestani. Olen aina painanut pää kolmantena jalkana eteenpäin, ja kuka minua ikinä joutuikaan vahtimaan, sai kokea kauhun hetkiä ja hengästyä. Tapaturma altis rämäpää, se minä olin ja olen yhä. Yksi ehkä hauskimmista tarinoista jota yhä kerrotaan ystäville ja sukulaisille sijoittuu lämpimään Espanjaan. Olin noin kolme tai neljä vuotias ja istuimme ystävien ja sukulaisten kanssa syömässä paikallisessa ravintolassa raskaan rantapäivän jälkeen. Olimme nauttineet hyvät ateriat, mutta kuten aina, lasten sokerihammasta kolotti. Minulle ja kymmenen vuotta vanhemmalle serkulleni tilattiin siis komeat jäätelöannokset. Ne tulivat pöytään ja aloin kahmia jäätelöä suuhuni. Serkkuni rupesi kuitenkin ihmettelemään annoksen pohjalle johtavaa pilliä. Hän maistoi ajatellessaan siellä olevan suklaakastiketta. Minäkin ehdin imaista pillistä kunnon suullisen ja purautin päätäni. Serkkuni katsoi vanhempiamme ja tokaisi että tämä on pahaa. Muut maistoivat ja totesivat kauhukseen sen olleen likööriä. Siinä kohtaa katseet kääntyivät minuun. Seisoin keskellä ravintolaa hiekkaämpäri päässä ja lapio sekä harava käsissäni. Rummutin päässäni olevaa ämpäriä ja aloin laulaa Pientä Ankanpoikasta. Humalassahan minä raukkaparka olin. Siltä seisomalta äitini lähti kanssani hotellille päin. En suostunut istumaan rattaissa, vaan sen sijaan juoksin nurmikolle ja aloin kiskoa ruohoa irti maasta viskoen sitä ilmaan ja syöden sitä. Yritin myös kiivetä palmuun. Seuraavana aamuna herätessäni sanoin kuolemattomat sanat äidilleni: ”Minulla on jano…” Nykyään hoen sitä kuitenkin ennen kuin naukkaan likööripaukun. Tästä reissusta viisastuneena kysymme aina mitä jälkiruoat sisältävät, jos ne ovat otsikon ”Drinks and Desserts” alla.
0 Comments
Kun katselen omia lapsuuskuviani, näen omasta mielestäni ihastuttavan androgyynisen lapsen. Minun annettiin olla oma itseni. Ihan yhtä lailla myllersin pitkin metsiä partion mukana kuin leikin Barbieillakin. Hametta en suostunut päälleni kuitenkaan laittamaan, ja pyysin lyhyttä tukkaa aloittaessani koulun koska pulpetin ylle kumartuessa polkkapituus tuli ärsyttävästi silmille. Joskus tuntemattomille ihmisille tämä tuotti hankaluuksia. Kävi useamman kerran niin, että kun koulun kanssa mentiin uimahalliin, minulle annettiin ensin avain miesten puolelle. Piti käydä erikseen pyytämässä oikea avain. Vaatekauppojen myyjät lähtivät ensin tarjoamaan aina poikien vaatteita. Ei siinä mitään, itseasiassa ne itselleni mieluisemmat värit niistä yleensä löytyivätkin. Joskus en päässyt leikkeihin mukaan, koska ”me leikitään vaan tyttöjen kanssa”. Eräällä partioleirillä särjin yhden tytön sydämen, koska en ollutkaan poika. Hän oli kuulemma ollut ihastunut minuun, koska olin ollut kivoin poika jonka hän oli ikinä tavannut. Yläkouluikäisenä aloin vasta kasvattaa pidempää tukkaa, käyttämään meikkiä ja pukeutumaan vähän naisellisemmin. Lukiossa ollessani kävin koulua korkeissa koroissa, pitkissä hameissa ja kireissä korseteissa. Joillekin sen ajan tutuilleni tulikin yllätyksenä kun lukion jälkeen vaihdoin korsetit ja korot valtion vihreisiin. Minut lapsesta asti tunteneille tämä tuskin oli mitenkään ihmeellistä. Nykyään laittaudun vain harvoin kunnolla. Käytännössä näen vaivaa vain kuvausten, tapahtumien tai juhlien takia. Kotona hengailen ja töissä käyn edelleen vähässä meikissä ja mieluiten rennot housut ja huppari päällä. Kuvauksia varten laittautumiseen menee helposti 2-3 tuntia. Kun ajattelee millainen olin lapsena, voi olla vaikea kuvitella, miten nyt sitten malleilen hyvinkin naisellisena. Roolejahan nämä ovatkin. Ei se pieni lapsi ole mihinkään kadonnut. Hän vain näyttää välillä erilaiselta. Minä olen yhä minä. - Iiriva
|
Dare to be different
Underground Model-kisassa etsimme oman tyylinsä ylpeydellä kantavaa ja asennetta omaavaa naista. Arkisto
December 2016
Kategoriat
All
|