.
Tätä reissua oli odotettu ja kauan. Keskiviikkona 16.11. hyppäsin Turussa bussiin, joka kuljetti minut Jämsään saakka. Siellä Pekko ja Saija ottivat minut avosylin vastaan ja sain mahan täyteen hyvää ruokaa. Aamulla oli aikainen lähtö kohti Joensuuta. Istuimme kuin sillit suolassa pakettiauton etupenkeillä yli nelisen tuntia, mutta sopu tilaa antoi ja matka sujui mukavasti. Varkauden abc:lla pysähdyimme vähän haukkaamaan suupalaa ja siinä rupatellessa Pekko naureskelikin, että tätä se sitten on se mallin elämä: Paninia Varkauden abc:lla kuunnellessa hölmöjä juttuja. En pistä yhtään pahitteeksi, ruuasta enkä höpinöistä. Pääsimme Joensuuhun hieman myöhässä, mutta se ei liikoja haitannut. Laittauduin nopeasti kuvausvalmiiksi ja ryntäsin hotellihuoneestani UG:n liikkeelle toiselle puolelle katua. Siellä kokeilin kuvausasuja, jonka jälkeen suuntasimme Joensuun kaupunginteatterille. Kuvaustiiminä toimi lahjakas ja energinen kuvaaja Ilkka sekä valomiehenä heilui UG:n oma Jani. Kuvasimme neljä eri asukokonaisuutta ja juoksentelimme pitkin teatterin käytäviä ja kerroksia. Kuvauksien tunnelma oli rento ja minulla oli todella hauskaa. Lopputuloksetkin näyttivät oikein hyviltä! Behind the scenes: Saija Kuvausten jälkeen olo alkoi olla ihan halolla päähän lyöty ja mahan pohjassa kurni kauhea nälkä. Pakkasimme kuvauskamat ja suuntasimme syömään Amarilloon. Ruuan jälkeen olo oli entistä nuutuneempi kellon näyttäessä vasta seitsemää illalla. Kaupan kautta hipsimme hotellihuoneisiimme ja siinä istuimme yhdessä hieman iltaa, mutta väsymys voitti ainakin tämän pimun ja kömmin sänkyyn jo yhdeksän jälkeen. Todellista rock’n’roll-meininkiä siis. Ei lentänyt televisiot ikkunasta eikä edes sängyillä hypitty. Hyvien yöunien jälkeen olikin ihana herätä Vaakunan aamupalalle. Hotelliaamiaiset ovat aina opiskelijan taivas: syö niin paljon kuin haluat! Kotona sitä vetää joka aamu pelkkää kaurapuuroa tai luksustapauksessa ehkä jonkun makuista rahkaa. Pekoni, croissantit, kauan haudutettu puuro sekä muut herkut maittoivat kyllä. Yhdentoista aikaa olikin aika lunastaa kauan odottamani UGM-palkinto eli lahjakortti tatuointiin. UG-Joensuun Sanna olikin piirtänyt minulle valmiiksi juuri sellaisen kuvan kun halusin ja aloimme sitä hakata ihoon heti yhdentoista maissa. Eihän siinä kauaa nokka tuhissut kun mitä upein kuva olikin jo ihossani! Tykkään kuvasta todella paljon. Otin traditionaalisen tikari-ruusu-tatuoinnin siksi, että tikari kuvastaa usein pahaa ja ruusu kauneutta tai hyvää ja koen, että en olisi tässä pisteessä missä olen nyt ilman kaikkea pahaa mitä olen kokenut, ja olen ikään kuin puhjennut kukkaan kokemusteni kautta. Tämä kuva tulee muistuttamaan minua aina UGM-kisasta ja kaikesta siitä, mitä se on minulle antanut. Kuvan valmistuttua kävimme syömässä ja hengailimme UG:n liikkeellä. Pian kello tulikin jo neljä ja minun oli aika jatkaa matkaani kohti Jyväskylää. Istuin jälleen reilun kolme tuntia bussissa ja saavuin Jyväskylään ennen kahdeksaa. Ihana kisamamimme Minnie Von Stripes majoitti minut luokseen ja suihkun kautta kömminkin jälleen ajoissa nukkumaan. Vaikka olen nuori ja minun muka tulisi jaksaa valvoa, niin minua ei kyllä ole siihen luotu varsinkaan jos pitää matkustaa monta tuntia parin päivän sisällä. Lauantaina kuvasimme Samin (S. Hartikainen Photos) kanssa UGM-voittokuvaukset. Kuvasimme Vaajakosken vanhalla voimalaitoksella, joka oli toimi kuvausmielessä tosi hyvin. Tilassa oli kuitenkin hieman kylmä, varsinkin kun olin varautunut lähestulkoon kokonaan pelkillä alusvaateseteillä kuvattavaksi. No, kuvaukset sujuivat silti mukavasti ja pian pääsikin jo lämpimään autoon. Minniellä oli samana iltana tupaantuliaiset ja hän pyysikin minua vielä jäämään siksi illaksi Jyväskylään. Ilta oli mitä mainioin lopetus reissulleni, sillä tapasin aivan ihania ihmisiä ja meillä oli niin hauskaa! On ihan uskomatonta kun miettii miten paljon olen saanut tutustua uusiin ja niin valloittaviin ihmisiin Underground Modelin kautta. Iso kiitos kaikille! Behind the scenes: Molla la Donna Ihanat kisamamit Molla ja Minnie sekä minä. Niin ihania naisia! Sunnuntaina bussini kohti kotia lähti jo 11.30 ja oloni oli hieman heikko. Edellisiltana nautitut oluet eivät tehneet matkustuskunnostani parasta ja lisäksi matkahuollon bussi oli niin vanha, ettei siellä ollut laturille paikkaa. Akkuni siis loppui melkein heti ja edessä oli 4,5 tuntia keikkuvan ja hytkyvän linja-auton kyydissä ilman musiikkia tai tekemistä. Keskityin lähinnä huonon oloni kontrolloimiseen ja selvisin kuin selvisinkin Turkuun saakka! Illalla olo oli todella väsynyt, mutta onnellinen. Takana aivan loistava reissu, josta jäi niin paljon käteen. Tämä matka oli juuri se mitä tarvitsin tämän syksyn päätteeksi. Minulla on voiton jälkeen ollut todella kiire – osittain malleilun ja burleskin takia, mutta myös opintojen ja puheenjohtajuuden vuoksi. Välillä on tuntunut siltä, että taistelen aikaa vastaan ja viikosta loppuu päivät kesken. Olen kuitenkin saanut proseminaari-tutkielmaani (humanistisen tiedekunnan kandidaatin tutkintoa varten) eteenpäin, järjestöllä menee hyvin, olen saanut esiintyä ryhmäni Machina Electrican kanssa, olen ollut paljon kuvauksissa ja oppinut paljon uutta. Välillä kaiken tämän kanssa tasapainoilu on raskasta, mutta en vaihtaisi silti hetkeäkään pois. Ensi vuonna en jatka enää järjestöjutuissa yliopistolla, joten minulle jää vähän enemmän aikaa keskittyä burleski- ja malliuraani. Valmis kuva voittokuvauksista. Niin hienoja kuvia saatiin aikaiseksi!
Kannattaa tosiaan pysyä kuulolla seuraamalla minun Facebook-sivuani (Miss Sassy Fierce) sekä instagramissa nimellä miss_sassyfierce. Postailen viikottain uusia kuvia ja kerron uutisia. Alkuvuodesta on luvassa isompiakin uutisia, tulen meinaan nousemaan lavalle ensimmäistä kertaa soolona! Toivotan kaikille oikein ihanaa joulun odotusta ja muistakaa nauttia läheisten seurasta! Joulu on vuoden parasta aikaa! Rakkaudella Miss Sassy Fierce
0 Comments
Moikka taas pitkästä aikaa! UGM -tiimi halusi kuulla vähän vanhojen kilpailijoiden kuulumisia, joten tässäpä olisi minun osuuteni. Aloitetaanpa..
Tänä vuonna olen koittanut panostaa erityisesti teemallisiin kuvauksiin. Minulla oli taannoin mm. Harry Potter -aiheiset kuvaukset Studio Wolmarin kanssa ja kesällä kuvasin räyhäkämmän Manaaja/Evil dead henkisen riivausaiheisen kuvasarjan Sami Haaviston kanssa. Tein kesällä myös ensimmäiset yhteiskuvaukset Valerie Venomin kanssa, joka oli positiivinen kokemus, vaikkakin toisen kanssa poseeraaminen on muuten yllättävän hankalaa! Teemalliset kuvaukset ovat mielestäni olleet tähän asti parhaimpia kasvojen ilmeiden kannalta, sillä niihin olen halunnut panostaa nyt erityisesti, jotta katseessa näkyy minulle tavanomaisen herkkyyden ja surumielisyyden lisäksi uhkaa ja agressiota. Hymyilykuvat eivät edelleenkään oikein luonnistu, mutta hei, kuka gootti nyt hymyilisikään? Pääsin myös täyttämään omia haaveitani, sillä pääsin kuluvan vuoden aikana kuvaamaan muutaman suosikkikuvaajani kanssa ensimmäistä kertaa, nimittäin Qumman ja Kari Vuorion. Tuli myös tutustuttua uusiin kuvaajiin, mutta vanhojen tuttujenkin kanssa tuli muutamat setit otettua. Mallina oleminen on edelleen kivaa, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, niin välillä täytyy antaa itsensä hautua. Kuvaamisien suhteen on mennyt melkoisen tasaisesti, mutta henkilökohtaisessa elämässä sen sijaan on ollut tulta ja tappuraa. Olen joutunut kyseenalaistamaan omia ajatuksiani ja valintojani ehkä rankimmalla tavalla kuin koskaan. Olen joutunut ottamaan isoja riskejä ja jättämään "muut ensin ja sitten minä" -asenteeni sivuun ja ajattelemaan itsekkäästi itseäni ja sitä mitä nimenomaan minä haluan, eikä aina sitä mitä muut ajattelevat tai miltä muista tuntuu. Olen aina vannonut nöyryyden ja hyväsydämisyyden nimeen, mutta olen joutunut huomaamaan, että vaikka itse olisit valmis tekemään jonkun asian takia kaikkesi, se ei vaan välttämättä riitä. Vaikka pyytäisit anteeksi lukemattomia kertoja ja yrittäisit hyvittää kaiken, se ei riitä. Loppu viimein ihmiset ovat kiittämättömiä ja niin moni asia voi muuttua silmänräpäyksessä.
Huh huh millainen kisavuosi meillä onkaan takana! Vaikka kilpailun finaalista on kulunut jo muutama kuukaisi alkaa Underground Model 2016 olla nyt vasta taputeltu. Näitä tämän vuoden viimeisiä sopimuksia hioessa muistimme samalla, ettei blogissamme ole kerrottu lankaan kilpailun lopputuloksista! Niinpä päätimme korjata asian samantien!
Samalla haluamme tottakai vielä kerran kiittää meidän yhteistyökumppaneitamme ja erityisesti niistä suurinta Underground Storea! Ilman näitä tahoja kilpailua ei olisi pystytty järjestämään. Samaa tahtia, kun tämä vuosi on taputeltu loppuun, on käynnistelty valmisteluja Underground Model 2017 -kilpailua varten. Meidän organisaatiossamme tapahtui pieniä muutoksia ja tulevaa kisaa järjestävät nyt Alternative mallit Molla la Donna ja Minni Von Stripes, sekä meidän 'Perfect Gentleman' S. Hartikainen Photos (jonka käsiälaa ovat kaikki tässä kirjoituksessa käytetyt kuvat). Näin kilpailun järjestäjän näkökulmasta täytyy sanoa, että tämä on kyllä ollut yksi antoisimmista projekteista, jossa olen ollut mukana. Minusta on upeaa päästä tapaamaan tätä kautta niin ihanan erilaisia persoonia, joita kuitenkin yhdistää kiinnostus samaa asiaa kohtaan. Olen myös itse nauttinut paljon siitä, miten olen pystynyt olemaan avuksi kilpailijoillemme ja päässyt seuraamaan heidän kasvuaan kilpailun aikana ja eritoten sen jälkeen. Samalla olemme päässeet järjestelyporukan kanssa haastamaan itseämme ja toisiamme pyrkiessämme kehittämään kilpailua jatkuvasti paremmaksi ja erityiseski kilpailijoidemme ja yhteistyökumppaneidemme kannalta antoisammaksi. Uskommekin, että pystymme panostamaan juuri tähän entistä enemmän nyt, kun olemme löytäneet omat paikkamme kilpailun organisaatiossa. Ensi vuodelle on siis varmasti luvassa vielä huoikeampi kilpailu kuin aikaisempina vuosina! Kilpailun hakuaika tullaan käynnistämään helmi-maaliskuun vaihteessa ja mukaan otetaan tälläkin kertaa 12 semifinalistia kilpailemaan Underground Model 2017 -tittelistä. Sitä odotellessa panostamme uusien yhteistyösopimusten tekemiseen. Nyt olisikin hyvä hetki kuulla ne kaikista villeimmätkin yhteistyöideat! Eli jos olet yrittäjä, pomohahmo tai muuten vaan innokas yksilö ja yhteistyö kiinnostaa, vinkkaa siitä meille kommentilla tai viestillä (model @ undergroundstore.fi). Voidaan sitten yhdessä miettiä sopivan säväyttävä yhteistyödiili! Pitäkäähän jatkossakin meidät seurannassa, niin pysytte kärryillä tulevasta kilpailusta ja pääsette seuraamaan uusien ja vanhojen mallien tarinaa! Kiitos kun olette tukena! <3
Underground Model -organisaation puolesta - Molla la Donna Terveisiä savonmualta! Sitä tunnelmaa ei voi sanoin kuvailla mikä oli kun istuuduin jälleen kerran ystäväpariskuntani luotto kulkineen etupenkille viime lauantaina suuntana kesän ensimmäinen Tuning sucks cruising kalakukkokaupungissa Kupiossa. Matamina meillä ystäväpiirissä tunnettu kirkkaan punainen Ford Galaxie 500 on kuljettanut monet reissut ja nyt mennään jälleen. Tiedossa siis cruisailua letkassa, asia kulkineella, hyvää musiikkia ja mahtavaa seuraa sekä töitä ilta kinkereissä. Se on kesä nyt eikä edes vesisade voi pilata tätä tunnelmaa! Ensin oli kokoontuminen jonne saapui autokuntia kiitettävästi. Tästä lähdettiin cruisailemaan kohti tauko paikkaa ja sieltä iltakinkereihin. Dead Teddy Boys Societyn järjestämää cruisinkia cruisaillaan kolme kertaa vuodessa näin kevät kesällä, syksyllä ja tammikuussa ajellaankin luisinkia. Enemmmän heidän toiminnasta osoitteessa: http://www.tuningsuckscruising.com/ Olen osallistunut ensimmäistä kertaa kyseisen järjestäjän cruisinkiin syksyllä 2013 ja jäänyt sille tielle osaksi talakoo porukkoo. Heti cruisingin loputtua kiiruhtaessani ravintola Hunteriin työtehtävääni lipunmyyntiin pääsin jo auttamaan erästä neitoa hädässä hiusten laiton merkeissä (otsis rollsille ja hiuskukka koristeeksi) Tauolla ja ilta kinkereissä näkee paljon tuttuja sekä tulee uusia tuttavuuksia ja oli ihana huomata että sana pääsystäni UGM 2016 semifinaleihin oli tavoittanut immeisiä. Pääsylippuja tuli myytyä ahkerasti ja vähän oltua kuvattavanakin siinä ohella. Yöllä kerkesi vielä pistämään jalalla koreasti illan esiintyjän tahtiin. Sitten olikin jo suunnattava muovimoparilla kohti kotia Iisalmeen ja aamuksi töihin. Nyt jaksaakin odottaa tulevaa viikonloppua ja oman kylän cruisinkia! Rokkaavaa sekä aurinkoista viikkoa kaikille! -Pixie- Heisan! Olen Turkuun opiskelujen perässä muuttanut Porilainen, ja nimeltäni tietty Jenna Turpeinen, tai vaihtoehtoisesti ”taiteilijanimeltäni” Demonia Vendetta. Rääväsuiseksi ja hulluksi ihmiset ovat minua pruukanneet kehua, mutta haukkuvat välillä myös mukavaksi tyypiksi. Harrastuksia minulla on ollut pienestä pitäen satutanssista painonnostoon, ja viimevuosina tärkeimmät ovat/olivat nyrkkeily, teatteri, sukellus ja musiikki. Opiskeluiden takia kuitenkin vain musiikille jäi aikaa, eikä ihme, kun olen nokkani tunkenut jo omaan ainejärjestööni emännäksi ja Axelbandeniin puheenjohtajaksi. Alternative malleilun olen löytänyt vasta pari vuotta sitten. Tällekin harrastukselle olen etsinyt aikaa sieltä sun täältä. Vaikka kehittymisen varaa on, olen alkanut nauttia kameran edessä pönöttämisestä yhä enemmän. Kisaan hain mukaan muuten vain. Ajattelin kokeilla taas onneani, koska viime kesänä se suosi minua sen verran että sain tittelin Vuoden Porilainen Muija 2015 ja olin Tuskassa perjantain kuningatar. Hivenen häkeltynythän oli olo, kun sain tietää mukaan pääsystä myös UGM 2016-kilpailuun ja iloisesti otin tiedon vastaan. Seuraavaksi silti pukkasi stressi paikalle pääsystä. Onneksi kuitenkin pari ystävää ja uusi kilpasisar tuttavuus olivat hyvänä matkaseurana. Sunnuntain kuvaus sujuikin sitten vauhdikkaasti. Lähtö oli kymmenen aikaan Turusta. Paahdoimme Tampereelle hakemaan kilpasisaren ja siitä suoraan kuvauspaikalle. Siellä alkoikin hervoton hulabaloo meikki- ja hiuspaniikilla höystettynä. Homma sujui kuitenkin mukavan sutjakkaasti, kunhan oli saanut itsensä valokuvattavaan kuntoon ja uudenkarhean mekon päälle korua unohtamatta. Leidejä tepsutteli ympäri ämpäri kuvauspaikkaa ja piikkikorot kaikuivat käytävillä, kunnes yhtäkkiä koko touhu olikin jo pistetty pakettiin. Päivästä jäi hyvä maku suuhun ja uusi kokemus muisteltavaksi. Voi vain toivoa, että Pieksämäella törmätään. Olisi mukavaa, jos kisaan pääsy edistäisi malleilu harrastustani. Enemmän kuvauksia ja miksei katalogitöitäkin. Se toisi mahdollisesti myös positiivista julkisuutta bändillemme, Freakensteinille, jossa yhä laulan Porissa. Voitto olisi upea saavutus, mutta katsotaan mihin rahkeeni riittävät! Kuvat: Alpertti Rieskjärvi/ Ruoste Productions
Vaatteet: Underground store & piercing studio Korut: Koruharakka Paikka: Tansisali Lutakko, Jyväskylä Hellouu! Olen Miss Sassy Fierce, räväyttävä burleskitaiteilijan alku, jonka lavahahmon taakse kätkeytyy 22-vuotias opiskelijamimmi Turusta. Alun perin olen Porin kasvatteja, mutta yliopisto-opiskelut veivät tieni Turkuun syksyllä 2014. Opiskelen pääaineenani toista vuotta kansatiedettä ja toimin folkloristiikan, kansatieteen ja uskontotieteen opiskelijain yhdistyksen tämän vuoden puheenjohtajana. Eli arkeni kuluu tenttikirjojen, kokousten ja jäsenistölle järjestettävien tapahtumien merkeissä. Opiskelun ohella olen tehnyt siivoustöitä, jotta olen pystynyt kustantamaan intohimoni eli burleskin. Vapaa-aikanani (jep, minullakin sellaista joskus on) väsäilen ja suunnittelen asuja ja esityksiä yhdessä burleskisiskoni Cola ToughLoven kanssa. Yhdessä muodostamme Fierce Love-duon, joka nähdään ensi syksynä lavalla mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Burleskimaailma ei ole minusta vielä paljoa kuullut, sillä ensiesiintymiseni tapahtui turkulaisen Machina Electrica-ryhmän riveissä yksityistilaisuudessa viime joulukuussa. Syksyn aikana toivottavasti minut nähdään niin duona kuin soolona lavalla tasseleita heiluttelemassa! Tyyliltäni olen naisellinen, seksikäs ja ronskin rock samaan aikaan. Lempivärini on musta ja sen kyllä huomaa erityisesti arkipukeutumisessa. Tyylini kulmakivi on kuitenkin punainen huulipuna. Nainen ei mielestäni muuta päälleen tarvitse kuin punaisen, huolitellun huulipunan. Tyylillistä esikuvaa en suoranaisesti omista, koska tykkään yhdistellä ja kokeilla erilaisia virityksiä ja tyylejä. Voisin silti sanoa tyylini olevan yhdistelmä Bettie Pagea, Marilyn Monroeta ja Kat Von Deetä. Sopiva sekamelska seksikästä pin uppia, klassista kauneutta sekä rokkimimmiä asenteella. Kuvailisin itseäni itsevarmaksi, ystävälliseksi ja lojaaliksi henkilöksi. Olen sinut itseni kanssa enkä häpeile olla minä. Joskus kuuntelin liikaa muiden ihmisten mielipiteitä ja hukkasin itseni miellyttääkseni muita. Onnekseni pääsin siitä loukusta ja löysin itseni uudestaan. Enää ikinä kukaan ei voi minulta riistää sitä mitä olen - jos en kelpaa sellaisena kuin olen niin omapa on menetyksensä. Olen välillä turhankin "itsenäinen nainen", joka uskoo pärjäävänsä kaikesta, mutta välillä se apu on oikeasti tarpeen. Tämä piirre ilmenee jääräpäisyytenä ja satunnaisena komenteluna, mutta onneksi lähimmät ystävät ja perhe tietävät etten tuittupäisyydelläni tarkoita pahaa. Rakastan haastaa itseäni ja oppia uutta - ehkä tämän piirteen takia olen myös tässä. Ystäväni painostuksesta hain mukaan kisaan ja jäin jännittämään semifinalistien ilmoitusta. Maanantaina 2.5. olin kotona toipumassa hieman rankasta opiskelijavapusta, kun viesti plingahti puhelimeeni. Hyppäsin sohvalta ylös ja huusin "Mä pääsin siihen kisaan! Mä pääsin siihen kisaan!" Kämppikseni oli samaan aikaan päiväunilla ja heräsi karjuntaani (huom: en osaa kiljua niin kutsuttakoon sitä epämääräistä vinkunaölinää karjunnaksi). Oloni oli käsittämätön. Jo valmiiksi kädet hieman tärisivät, mutta tämä hieno uutinen kisaan pääsystä aiheutti kokovartalo tärinän. Tunsin ylpeyttä ja intoa. "Hemmetti, mä tein sen!" oli päällimmäinen ajatus läpi päivän. Intoa piukassa selailin kilpasiskojeni profiileja ja odottelin tietoja kisan etenemisestä. Aloin saman tien miettimään mitä kaikkea minun tarvitsee tehdä ja hoitaa ennen kuvauksiin lähtöä. Ensimmäisenä kaikkien mahdollisten kulkuvälineiden vertailu ja hintapolitiikan tutkinta. Yh, Turusta Jyväskylään bussilla 4,5 tuntia. Oli miten oli, sinne oli päästävä. Kirjoitin monta muistilistaa, jotten vain unohtaisi jotain. Papiljottien hankinta, kampaustestailut, kulmien nyppiminen, ripsipidennysten huoltaminen, tavaroiden pakkaus, matkalippujen huolehtiminen mukaan, kuvausrekvisiitat,... Lista tuntui loputtomalta, mutta lauantai-iltana 7.5. istahdin kotisohvalleni paplarit päässä ja kaikki kohdat listasta täytettyinä. Enää puuttui unen päästä saaminen, aamulla herääminen, meikkaus ja bussiin ehtiminen. Bussissa keskityin lähinnä nukkumiseen ja Tampereelta samaan menopeliin hyppäsi kilpasisko Iiriva, jonka kanssa jännitimme yhdessä tulevaa päivää. Saavuimme Jyväskylään puoli yhden aikaan ja pienen seikkailun ja navigoinnin jälkeen löysimme perille Tanssisali Lutakolle. Suttuiset seinät ja sotkuiset huoneet tuntuivat itseasiassa kodikkailta, nimittäin ainejärjestöllämme oli oma opiskelijoiden tila Koppi, jonka seinät kertoivat yli parinkymmenen vuoden tarinaa ja jonka hieman sotkuiset huoneet kuvastivat yhdessä viettämiämme iltoja. Valitettavasti jouduimme luopumaan tästä tilasta tämän vuoden maaliskuuhun mennessä, joten oli oikein virkistävää saapua tilaan, joka muistutti etäisesti Koppia. Paikalla vastassa oli mahtava työryhmämme ja muutama muu kisan tyttö. Kaikkia jännitti ja vaihdoimme hermostuneita, mutta innostuneita keskusteluja keskenämme puunatessamme itsemme kuvauskuntoon. Tila täyttyi meikkipisteistä, vaatteiden sovittelusta, silittämisestä ja hilpeästä puheensorinasta. Suurin jännitys poistui, koska tajusi, että tässä ollaan kaikki samassa pisteessä ja me jaetaan nämä hetket yhdessä. Itse en ole sinänsä mallin hommia tehnyt, mutta kaverien kameran edessä on tullut vuosien varrella jonkin verran hypittyä. Onhan se myönnettävä, että hieman siinä mahanpohjassa tuntui perhosia, mutta tilanne oli silti niin nopeasti ohi, ettei sitä oikeastaan ehtinyt edes pahinta jännitystä itselleen kehittää. Olin niin tyytyväinen Underground Storelta minulle valittuihin kuvausvaatteisiin sekä omaan stailaukseeni, että luotin kuvien onnistumiseen. Varmasti kuvissa olisi paranneltavaa, asennoissa korjattavaa ynnä muuta sellaista, mutta ei tässä ammattilaisia olla ja kehittymään tänne ollaan tultu. Sitten koitti hetki kun sai rentoutua, syödä ja tutustua muihin paikallaolijoihin paremmin. Päivä oli kokonaisuudessaan hyvin jännittävä, pitkä ja voimia vievä, mutta olo oli ihan mahtava istuessani junan kyytiin päivän päätteeksi. Ihan uskomattomia tyyppejä, on todella kunnia saada työskennellä ja kilpailla näiden ihmisten kanssa! Odotankin loppukisalta muihin kilpailijoihin ja työryhmään paremmin tutustumista sekä mielenkiintoisia ja opettavaisia kokemuksia yhdessä. Haluan kehittyä mallina sekä löytää uusia inspiraatioita burleskin tekemiseen ja mikä tärkeintä: näyttää mistä tämä Sassy on oikein tehty! With love, Miss Sassy Fierce Kuvat: Alpertti Rieskjärvi/ Ruoste Productions
Vaatteet: Underground store & piercing studio Korut: Koruharakka Paikka: Tansisali Lutakko, Jyväskylä Moikka! Rosa täällä, 23-vuotias oman tien kulkija Jyväskylästä. Olen vaatetusompelijaksi valmistunut, mutta tällä hetkellä kuntoudun kotona Lucifer kissani kanssa. Vapaa-aikani menee someiluun ja meikkailuun, ja minut tiedetäänkin paremmin nimellä Lady Cube. Burleski ja vaatteet ovat myös lähellä sydäntä, sekä kehonmuokkaus josta voisin puhua tunteja putkeen. Vaikka kiinnostuksen kohteeni ovatkin ulkonäkökeskeisiä, kuvailevat läheiseni minua ystävälliseksi, fiksuksi, jalat maassa kulkevaksi bimbon vastakohdaksi, joka on kuitenkin sopivasti hömppä. Arvostan muissa ihmisissä avarakatseisuutta, häiriintynyttä ja sarkastista huumorintajua, hyviä keskustelutaitoja ja sitä, että pää ei ole täytetty pelkällä hattaralla. Koko tämä semifinalistiksi pääsy tuntuu jotenkin oudolta. Muistan heränneeni kesken päiväunien viestiin, jossa kerrottiin minun olevan yksi jatkoon päässeistä Underground Model 2016 kisassa. Ensin en edes hoksannut, mistä oli kyse, kunnes muistin laittaneeni hakemuksen menemään hieman skeptisesti eräs yö. En todellakaan olettanut kuulevani myönteistä vastausta, mutta sieltä se tuli, kuten myös kuvauspäivä. Sekä syntymäpäiväni, nämä kaksi osuivat samalle päivälle – unohtumattomat synttärit siis! Oltiin jo viikon verran juteltu Facebookissa tyttöjen kesken, ja kaikki tuntuivat niin mukavilta ja näyttivät upeilta. Tässä vaiheessa alkoi jo oikeasti jännittään! Kuvauspäivä meni tosi nopeasti ohi ja jälkifiilikset olivat hyvät. Jonkin asteinen pelko kuitenkin jäi, että mitä jos omat kuvat epäonnistuivat aivan totaalisesti. Tämä oli ensimmäinen kertani kuvattavana ja siltä kyllä totisesti tuntuikin! Tulevaisuus kisan suhteen jännittää ja toisaalta en malttaisi odottaa, mitä sillä on tarjottavana. On ollut ihan huippua päästä mukaan ja näkemään jo tämänkin verran – millaista on kuvauksissa, miten tällainen kilpailu toimii ja keitä kaikkia on mukana mallien lisäksi. Meillä ainakin on käynyt hyvä tuuri taustajoukkojen suhteen, niin on ihania ja auttavaisia ihmisiä opastamassa. Olen vain koko ajan kiitollisempi, että olen päässyt kisaan mukaan! xoxo Lady Cube Kuvat: Alpertti Rieskjärvi/ Ruoste Productions
Vaatteet: Underground store & piercing studio Korut: Koruharakka Paikka: Tansisali Lutakko, Jyväskylä Holaa! Täältä löytyisi Tanja, 26 vuotias Helsingistä kotoisin mutta 2012 Tampereelle uhkarohkeasti muuttanut pienen tytöntylleröisen äiti. Tulen toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa, vaikka alkuun saatankin vaikuttaa ujolta tai hiljaiselta, mutta sitten kun ujous hellittää niin voi oksat pois! Leipäni pöytään hankin työskentelemällä Kerroshoitajana sekä Henkilökohtaisena avustajana (best job ever) . Ammatiltani olen kuitenkin maalari, mutta tämä monitoiminainen kykenee kaikkeen! Vapaa-aikanani koitan tehdä käsitöitä, liikkua lapsen kanssa sekä ajoittain käydä hyvillä keikoilla tai tapahtumissa. Kun sain ilmoituksen siitä että pääsin UGM16-semifinaaliin mukaan niin olin innoissani mutta samaanaikaan pakokauhun vallassa, koska en kuvitellut pääseväni jatkoon. Sain alunperinkin aika kauan tsempata itseäni siihen että uskaltaa pistää hakemuksen kisaan mukaan, ja se tapahtuikin sitten päivää ennen kuin haku UGM16:een loppui, mutta se kannatti ja olen erittäin ylpeä siitä että lähin tähän mukaan sillä jo porukka on aivan mahtava ja varmasti syntyy hyviä ystävyyssuhteita! Kun kuvausviikonloppu koitti, en oikein tiennyt miten päin pitäisi olla, sillä eihän mulla juuri mitään kokemusta kameran edessä olemisesta ole. Kyllähän siinä alko tuskanhiki valumaan ja naama nykimään mutta kerrankos sitä tommonen mahdollisuus on! Hankala vielä sanoa mitä oikein odottaa kisalta tulevaisuuden suhteen, mutta ehkä ainakin oman itseni voittoa, ja tällähetkellä olen ylittänyt jo itseni, sillä olenhan jo semifinaalissa. :) Kuvat: Alpertti Rieksjärvi/ Ruoste Productions
Vaatteet: Underground store & piercing studio Korut: Koruharakka Paikka: Tansisali Lutakko, Jyväskylä Heippa! Kerron ensin hieman itsestäni, olen siis Rose Caroline, tutummin ihan vaan Roosa. Täytän tämän kuun lopulla 22- vuotta. Olen kotoisin Kuopiosta, mutta muutin tänne Siilinjärven puolelle pari vuotta sitten ja olen tykännyt asua täällä joten ihan hevillä en Kuopion puolelle takaisin muuta. Ammatiltani olen parturi-kampaaja ja tällä hetkellä työskentelen parturina leikellen miesten tukkia. Luonteeltani oon aluks ujo, mutta kun minuun tutustuu nii oon vissiin ihan mukava vaikka huumorintaju on vähän kyseenalainen. Tyylini on vähän kaikkea sekaisin. Rakastan pukeutumisessa eniten nahkaa, korsetteja, niittejä ja timantteja! Ja kaiken pitää tietenkin olla mustaa, tai punaista. Vapaa-aikana tulee tehtyä paljon kaikenlaista, varsinkin käsitöitä ihan laidasta laitaan. Kesällä enemmän piirtelyä ja puutarhahommia, kun taas talvella on kiva katella telkkaria viltin alla ja neuloa sukkia. Muuten vapaa-ajalla tulee vietettyä aikaa kavereitten kanssa ja varsinkin kesäsin tulee käytyä paljon keikoilla ja metallifestareilla. Pihasta löytyy Jaguar ja Cosworth Sierra, joilla tulee kierreltyä myös paljon erilaisia autotapahtumia pitkin kesää. Mun musiikkimaku on aika laaja. Melkein kaikki menee, vähän seurasta riippuen. Eniten tykkään metallimusiikista. Kotoa löytyy yks musta maatiaiskissa nimeltä Saku. Löytyis useempikin jos vaan avokki ja allergia olis samaa mieltä. Päätin osallistua tähän kisaan, koska oon pienestä pitäen haaveillu että isona olis hienoo tehä mallihommia. Hain lähinnä puolivitsillä ja ajattelin että jos en pääsis, niin ei ainakaan jälkikäteen harmittaisi niin paljoo kun on kuitenkin hakenut. Jännitän tosi paljon kaikkea uutta niin ylitin jo itseni siinä että sain hakemuksen lähetettyä. Asia unohtu muutamaks viikoks ihan täysin, kunnes maanantaina olin töissä menossa kahvitauolle ja katoin puhelimesta viestin: ''Hei! Olemme valinneet sinut..''. Luin viestin varmaan viis kertaa ennen kuin tajusin että mistä oli kyse. Järkytyksestä selvittyä tuli kuitenkin huippufiilis ja tässä sitä nyt ollaan ! Sunnuntaina olikin jo sitten kuvaukset Jyväskylän Lutakossa. Koskaan en ollut Jyväskylässä pyörinyt, vain muutamia kertoja ohitse ajanut. Sekoilin jonkinaikaa Lutakon tienoilla ennenkuin löysin perille. Jännitin sinne menoa ihan älyttömästi jo viikon etukäteen, mutta onneksi paikalle päästyäni porukka oli tosi rentoa ja muut kilpailijat ihan supermukavia! Kameran eteen astuminen jännitti varmaan eniten, koska en ole koskaan ollut kuvattavana ammattilaisen toimesta. Ei se ollut niin kamalaa mitä oletin, oikeastaan niin kivaa että voisin vaikka heti mennä uudestaan! Saimme kuulla miten kilpailu jatkuu tästä eteenpäin ja sain myös hyviä vinkkejä poseerauksiin. Kuvaukset meni siis tosi hyvin! Vaatteet oli ihania ja ihmiset myös. Olisi hienoa jos tämä kisa avaisi uusia ovia ja erilaisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa! Olisi kiva päästä lisää kekkuloimaan kameran eteen. ;) Minut löytää myös instagramista käyttäjänimellä rose_caroline_ Kuvat: Alpertti Rieskjärvi/ Ruoste Productions
Vaatteet: Underground store & piercing studio Korut: Koruharakka Paikka: Tansisali Lutakko, Jyväskylä Pixie Sweetmayhem asenteella ja aitoudella höystetty 27-vuotias lähihoitaja Iisalmesta. Olen suloisenmakea sekasorto; edustan Rockabellaa, Psychobillyä ja pin uppia. Rakastan kellomekkoja siinä missä nahkahousujakin. Vapaa-aikana harrastan käsitöitä ja ompelen, jos en aja ompelukoneella niin sitten mennään ameriikan autolla tai moottoripyörällä kruisaillen, sekä tallilla touhuten. Aikaa kuluu samalla musiikin parissa ja saatan intoutuakin laulamaan tai tanssimaan. Käyn myös erilaisissa jenkkiauto tapahtumissa edustamassa ja viihdyn kamerankin edessä. Useampaan otteesen piti lukea valinta tekstari uusiksi. Tuntui aivan epätodelliselta että olin päässyt kisaan mukaan. Mitä?? Minäkö?? UGM 2016 semifinalisti. Aivan uskomatonta. Tähän risukasaan paistaa aurinko nyt niin kovasti että oon ihan liekeissä! Sitten vain täytyi järjestellä tulevan viikonlopun suunnitelmat uusiksi ja niin sitä tehtiin. Lauantaina päiväseltään Oulun American Car Showhun ja yötä vasten takaisin kotia. Sunnuntaina hyppäsin Dodgen rattiin ja ajelin kuvauksiin. Matkalla piti pysähtyä ostamaan kuvausrekvisiittaa huoltoasemalta. Kuvauspaikalla oli odottamassa joukko ihanaisia naisia. Kivaa puheen sorinaa ja toistemme auttelua. Ihanaa me henkeä. Itse kuvaukset olivat ohi todella nopeasti ja muutama mieletön kuvaidea tuli vielä kotio Calilla ajaessa ( haaveilen jo uusista kuvauksista). Odotan jo malttamattomana että pääsen urakalla kirjoittelemaan blogi tekstejä tapahtumista joissa edustan sekä tulevista kuvauksista. Malttamattomana jo odotan seuraavaa kertaa että pääsee viettämään aikaa muiden semifinalistien kanssa ja näkee koko UGM tiimin uudestaan. Kuvat: Alpertti Rieskjärvi/ Ruoste Productions
Vaatteet: Underground store & piercing studio Korut: Koruharakka Paikka: Tansisali Lutakko, Jyväskylä |
Dare to be different
Underground Model-kisassa etsimme oman tyylinsä ylpeydellä kantavaa ja asennetta omaavaa naista. Arkisto
December 2016
Kategoriat
All
|