.
Asia joka koskettaa...? No niitä on monta, ehkä jopa liikaa. En oikeen tiennyt mistä kertoisin... anoreksiasta, masennuksesta, itsensä satuttamisesta, paniikkikohtauksista, lapsen menettämisestä, romahtelusta vai kiusaamisesta? Oon ollu pari vuotta siinä tilassa, et joka päivä joudun oikeesti taistelemaa et saan pidettyy itteni kasassa. Yksikin väärä sana väärässä tilanteessa vie mun tien suoraan sairaalaan, koska saatan romahtaa. Pari kertaa niin on käyny, että kuori on pettäny ja sit ollaan viikkoja sairaalassa kun ei yksinkertasesti pysty puhumaan, syömään, nukkumaan tai tekemään mitään. Tän tekstin aiheena on siis se, mikä saa mut pysymään positiivisena ja ajattelemaan "en mä voi romahtaa, mua tarvitaan" ja se asia on mun vajaa vuoden ikäiset karvavauva siskokset, Mimia ja Pörri. Kuulostaa varmasti tyhmältä monen mielestä, mut noi kaks palleroa on se syy minkä takia oon niin positiivinen ja ehkä jopa syy siihen et minkä takia oon vielä elossa. Kun noi kaks tulee syliin kehräämään niin tulee automaattisesti mieleen että ne vois oikeesti olla vaikka kadulla hylättyinä, mutta ei oo, vaan tyytyväisenä mun sylissä koska mie oon antanu niille kodin ja oon tehny jotain hyvää. Se kun näen miten tyttöjen turkit kiiltää saa mut miettimään että miten hyvin oonkaa pitäny huolta niistä! Kun ne leikkii ja painii niin mulla on hauskaa kun katson niitä. Kun meen keittiöön ja tytöt tulee perässä ja käy lattialle nätisti vierekkäin istumaan niin tajuan heti, että oon ollu hyvä jossain kun oon saanu koulutettua ne käyttäytymään nätisti. Jos käyn edes tupakalla joka kestää sen vajaat viisi minuuttia, heti kun avaan oven niin noi kaks juoksee kehräten kiehnäämään mun jalkoihin ja näen että ne rakastaa mua oikeesti. Rakastan niitä niin paljon, että alan välillä itkemään pelkästä onnellisuuden tunteesta ja se on asia joka koskettaa mua. Välillä on sellanen fiilis että mietin "hyppäänkö sillalta vai käynkö nukkumaan?".. tilanne korjaantuu välittömästi, kun huudan tyttöjen nimet ja toinen juoksee välittömästi mun päälle kehräämään ja toinen kainaloon. En vielä tiedä oonko finaalissa kun tätä kirjotan, mutta toinen koskettava asia on kaikki jotka on äänestäny mua tässä kilpailussa! Iso kiitos kaikille äänestäneille, kilpasiskoille ja tietenkin mahtaville järjestäjille! Vaikka en pääsis finaaliin niin on tää silti ollu ihan mahtava kokemus!
❤: Mirella
0 Comments
Halloota!
Meiän piti tällä kertaa kirjottaa tarina lapsuudesta, joten kerron vähän erikoisesta juhannuksesta yli kymmenen vuoden takaa... En muista tätä ite niin hyvin mut onneks äiti vähän autto muistelemaan. Oli siis juhannus (oisko ollu 2002) ja olin kotona mun äidin ja pikkuveljen kanssa. Me oltiin just laitettu yökkärit päälle ja oltiin menossa nukkumaan, kunnes jostain syystä meiän pihalle tuli mun kummisetä limusiinilla, noustiin sit sisään ja lähettiin extemporena mun toiselle kummisedälle viettämään juhannusta. Limusiinin sisällä oli mun iskä ja Technicolourin Jimi Pääkallo ja Gary (jos oikein muistan)... olivat muistaakseni just tulossa "Helmiä ja sikoja" elokuvan kuvauksista ja musta tuntuu, että edes itse luoja ei tiedä että mitä meiän iskä teki siellä autossa. Siinä pojat sitten soitteli akustista kitaraa ja lauleskeli viisi vuotiaalle yökkäri päällä olevalle Mirellalle limusiinissa. Harmi ettei tältä reissulta oo kuvia, ois ollu mahtavaa jakaa ne teidän kanssa. Näitä tarinoita kyl riittää niin paljon et voisin kirjottaa vaikka kirjan! Tällaset jutut on ollu mulle aina "arkipäivää", pienestä asti harrikka talleilla, treenikämpillä ja muilla vastaavilla pyöriessä tottunut siihen että jokanen ihminen on joko muusikko, motoristi tai muuten vaan "erikoisen" näköinen ja tämä niin sanottu normaalius on ollu mulle aina ihan vierasta. En vois ikinä kuvitella esimerkiksi mun isää ilman tatuointeja, pitkää tukkaa ja partaa tai äitiä pastellin värisessä jakkupuvussa. Seura on tehnyt kaltaisekseen enkä oo ikinä ees harkinnu että yrittäisin sulautua joukkoon ja oon ylpee siitä mitä mä oon, kenen joukossa oon kasvanu ja miten mut on kasvatettu. Lapsuus kuvia en tähän hätään saanu, mutta tossa kuva musta ja mulle tärkeimmästä ihmisestä eli mun äidistä!
Tällä hetkellä oon oikein tyytyväinen mun hiuksiin ja siihen, että miten pienillä asioilla saa hyvän mielen ja täysin erilaisen lookin! Pitkä, tuuhea ja paksu tukka on mun "tyylin kulmakivi" jos joskus luopuisin mun hiuksista vaikka hyväntekeväisyyden merkeissä niin hommaisin peruukin. Joskus nuorempana oon ollu tosi hölmö ja halunnu lyhyet hiukset... ai että kaduttaa, mut minkäs sille enää voi... Kokeilin muuten rastojakin talvella: ....joo ei ollu mun juttu niinku varmaa arvasitte siitä että mulla ei niitä enää ole :D tähän loppuun haluun viel sanoo ettei toi kaikki oo tosiaa mun oikeeta tukkaa!
Ja kaikista tärkein tyylivinkki ikinä: muistakaa olla oma ittenne, olkaa positiivisia ja hymyilkää paljon!! :3 ~Mirella Helou! Mie oon Mirella, oon 19 vuotias otus Kouvolasta mut tässä teen parasta aikaa muuttoa Mäntyharjulle. Mun harrastuksiin kuuluu lähinnä sarjakuvien piirtely, välillä taiteilen vähän muutakin. Ammattia ei vielä ole mut opiskelen autonasentajaksi. Luonteeltani oon empaattinen, herkkä, hauska ja positiivinen. Mun tavaramerkki on hyytymätön hymy ja jatkuva nauru. Näen myös kamalimmissa asioissa hyviä puolia ja se saa mut pysymään positiivisena! Kun sain viestin että pääsin mukaan semifinaaliin niin tuntu että sydän jätti pari lyöntiä välistä ja soitin heti kaikki tärkeät ihmiset läpi.. En voinu uskoa että näin pieneen aikaväliin voi tapahtua näin paljon hyviä asioita! Tällä hetkellä oon todella tyytyväinen mun elämään kun kohta päästään kisujen kanssa uuteen kotiin ja tää kisa! En jaksa oottaa että päästään tyttöjen kans tutustumaan paremmin, kaikki vaikutti tosi mukavilta! Täst tulee ihan mahtavaa vaikka en pääsiskää tästä pidemmälle :) Kuvaus viikonloppu meni mahtavasti, vaikka tosi kiireellä... Perjantaina menin illalla mummolle ja stressasin, Lauantaina jännitin taas ihan super paljon ja kävin sit Blaze Bayleyn keikalla rentoutumas mut eipä se auttanu ku jänskätti niin paljo... valvoin siis koko yön ja aamulla lähin kohti Jyväskylää! Sen pari tuntia meni ihan mahtavasti mut se kiire otti vähän päähän... oli ihan mahtavaa nähä Nitaa pitkästä aikaa ja tutustuu muihin ihaniin neiteihin mut harmittaa ku kaikkien kanssa en ehtiny höpistä... olin sunnuntaina vasta yöllä kotona ja ette uskokkaa miten paljon väsytti! Sen takia tää tekstiki tulee näin myöhässä ku oon vaan nukkunu kaks päivää :D Kisan suhteen odotan uusia tovereita ja tietysti kokemusta! Olishan se ihan mahtia päästä semifinaalia pidemmälle, mut mua "vastassa" on niin paljon kauniita ja persoonallisia neitokaisia etten ees tiedä mitä sanoa.. mutta pääsin finaaliin tai en niin sinne oon tulossa kuitenkin! Vaikka sitte kannustaa kavereita. :) Kuvat: Alpertti Rieskjärvi/ Ruoste Productions
Vaatteet: Underground store & piercing studio Korut: Koruharakka Paikka: Tansisali Lutakko, Jyväskylä |
Dare to be different
Underground Model-kisassa etsimme oman tyylinsä ylpeydellä kantavaa ja asennetta omaavaa naista. Arkisto
December 2016
Kategoriat
All
|