.
"Nauruasi vailla, olen se linnuton puu, Lehtiä täynnä, linnuton puu." Yksinhuoltajana nuorena äitinä uusi maailma avartui minulle tavalla jota en koskaan olisi osannut odottaa. Matka ollut haasteellinen tämän kuuden vuoden ajan minkä hän on ollut mukana elämässäni vai tulisko enemmän sanoa että minä olen ollut mukana hänen elämässä. Olen kasvanut ihmisenä niin paljon etten tunnista enää samaksi ihmiseksi kuin olin kuusi vuotta sitten. Ihmettelen monesti miten olen edelleen tässä tänä ihmisenä kuin olen; seisomassa pystyssä, hymyilen ja ehkä hiukan "myrsky" on jättänyt jälkensä mutta tässä olen, elossa.
Olen joutunut hyvästelemään kolme miestä elämästäni kaikki lyhellä aikavälillä kun kuolema on päättänyt heidät ottaa, ilman varoitusta, ilman syytä. Olen nähnyt miten yhdessä yössä se ihminen ihminen katoaa etkä enää koskaan saa kuulla hänen ääntä, et enää ikinä voi häntä koskettaa. Monesti olen joutunut hyvästelemään ja suremaan uudestaan. Olen tuntenut miten sydän yrittää epätoivoisesti täyttää kuoleman jättämää tyhjiötä joka kerta särkyen uudestaan surusta. Olen todistanut miten hauras elämä on, se voi alkaa tai loppua yhdessä sydämen lyönnissä. Olen nähnyt miten ihmiset tuhoavat itsensä juoden itsensä pullon pohjalle kunnes lopulta jäävät sinne ilman pois pääsyä. Olen yrittänyt auttaa ja nostaa ylös, kunnes vain lopulta he katoavat ja joudut itse katsomaan heitä lasin läpi. Olen kadonnut itseni pimeyteen tietämättä enää minne mennä, ilman suuntaa tai päämäärää. Olen tippunut syvälle vajoten kadottunut valon, ilon ja värit. Olen ollut sokea elämälle. Kunnes nousin valoon takaisin. "Jos kerrot rakkautesi niin perille löytävä on tämä tie. Jos tahdot oksalleni niin kasvatan viljavan paikan jossa linnuton, puu linnuton puu, ottaa varsillensa..." Tässä olen kuuden vuoden jälkeen, tuulen pieksemänä ja taivuttamana. Olen nähnyt miten asiat muuttuu nopeasti ja hitaasti. Olen huutanut, itkenyt, iloinnut, naurunut, pelännyt. Olen myrkyssä seisonut katkeamatta. Nyt on tyyntä myrskyn jälkeen, olen pystyssä, olen hengissä, olen elossa. Kiitos rakas poikani. Kun annoin elämän sinulle, sinä annoit elämän minulle jota en olisi koskaan voinut kuvitella saavani. Kuten mummoni on sanonut "olen tarkoitettu tähän maailmaan tuomaan valoa". Sinä seisot vierelläni, suurien oksieni alla turvassa. Minä en kaadu.
0 Comments
Leave a Reply. |
Dare to be different
Underground Model-kisassa etsimme oman tyylinsä ylpeydellä kantavaa ja asennetta omaavaa naista. Arkisto
December 2016
Kategoriat
All
|