.
Jatkaakseni samaa kotimaisuus teemaa lapsuuden muistoni liittyy, kuten arvata saattaa, lehmiin. Niihin elämäni rakkaimpiin eläimiin ja työkavereihini. Niiden kanssa sitä on rinnakkain eletty suunnilleen heti kun on synnytys osastolta kotiutettu eli muistoja löytyy. Huonoja vain silloin kun ne armaat karvakorvat sattuivat sairastumaan tai kun se oma lellikki lähti teurasautoon, sitä itkun määrää. Yhden siitä valtavasta valikoimasta eritellen muistan erään kevään kun sattui syntymään sellainen rotu risteytys vasikka. Oli se vinkeä ilmestys, harmaa kuin aasi, ja tietysti siitä tuli se minun lempi vauva, väkisin sen itse nimesinkin, Sassy. Alusta lähtien vaadin äidiltä että se olen muuten minä joka sen juottaa ja hoitaa, mun pentu! Eikä se äidin auttanut kun antaa herätä ennen kukon kiekasua että kerkeän Sassyn varmasti juottamaan ja rapsuttelemaan. Vähäkin kun alko kiinteä eväs maittamaan, päitset pennulle päähän ja eikun ulos viemään sitä syömään vihreetä ja pieru pukkia juoksemaan. Jossain vaiheessa sitä pystyi käyttämään kävelyllä kuin koiraa konsanaan, säyseästi se perässä seurasi kun emonaan piti. Sen kanssa meni niin kauan rattoisasti ennenkuin se kasvoikin niin isoksi ettei se enää alle 10 vuotiaan käsissä pysynyt, silti, minun pentu, alusta loppuun. Nykyäänkin töistä löytyy aina niitä lellikkejä, jotkin vain painuvat mieleen, eikä hetkeäkään etteikö ne saisi hyvälle tuulelle kun isot pöhköt painautuvat kylkeä vasten tyyliin "vähän tarttis rapsutuksia saada, et viitsis?".
0 Comments
Leave a Reply. |
Dare to be different
Underground Model-kisassa etsimme oman tyylinsä ylpeydellä kantavaa ja asennetta omaavaa naista. Arkisto
December 2016
Kategoriat
All
|